Tervetuloa Turkuun!
Suomen lounaisrannikolla Aurajoen suulla sijaitseva helmi, Turku on Suomen vanhin kaupunki. Erään toisen historiallisen suurkaupungin tavoin Turun kaupunki on rakennettu seitsemälle kukkulalle. Mäet ovat etelästä pohjoiseen Kakolanmäki, Puolalanmäki, Samppalinnanmäki, Aninkaistenmäki, Yliopistonmäki, Vartiovuorenmäki ja Kerttulinmäki.
Maan viidenneksi suurimman kaupunkimme asukkaat saavat nauttia merellisen leudosta ilmastosta, sillä tärkeänä satamakaupunkina tunnettu Turku on rakennettu aivan saaristomeren rannikolle. Vesi onkin turkulaisille tärkeä elementti, ja Turun kaksi suosituinta kulkuvälinettä lienevätkin väkeä Aurajoen ylitse kuljettava lautta Föri, sekä vähän kauemmaksi länsinaapuriin seilaavat suuremmat risteilijät.
Turussa ollessasi olet todennäköisesti joutunut tekemisiin murteemme kanssa ja vieraillut joko ”täl puol jokke” tai ”tois puol jokke”. Tois puol jokke olet kun vietät aikaa nykyisen ydinkeskustan ja kauppatorin puolella Aurajoestamme. Nimitykset ovat jäänne siitä historiallisesta tosiseikasta, että Turku syntyi 1200-luvun lopulla täl puol jokke.
Turku on tunnettu myös erittäin runsaasta kulttuuritarjonnasta. Turussa järjestetään joka kesä Euroopan vanhin rockfestivaali Ruisrock sekä Suomen vanhin kaupunkifestivaali Down by the Laituri. Jollet ole ikinä vielä päässyt käymään Turussa itse, olet varmasti nähnyt vilauksen Suomen virallisesta joulukaupungista seuratessasi jouluaattona televisiolähetystä Joulurauhan julistuksesta Vanhan Raatihuoneen parvekkeelta.


